Mitä teemme?

Olemme osakeyhtiö, joka vauhdittaa yhteiskunnallista siirtymää parempaan biodiversiteetin hallintaan. Tavoitteenamme on tuottaa konkreettisia ja rakentavia ratkaisuja, jotka osoittavat tulevaisuuden uudenlaisia mahdollisuuksia monimuotoiselle luonnolle.

Teemme ekologista ennallistamista ja vahvistamme rakennetun ympäristön biodiversiteettiä. Tavoitteenamme on kehittää uusia toimintatapoja, joilla luonnon monimuotoisuus saadaan pelastettua.

Meillä on vahva kokemus biodiversiteetin suunnitelmallisesta lisäämisestä, ekologisesta ennallistamisesta ja luonnonhoidosta. Yrityksen alkuvaiheessa meillä on eniten asiantuntemusta avoimien elinympäristöjen kuten niittyjen, ketojen ja paahdeympäristöjen tuottamisesta.

Lähestymistapamme biodiversiteetin hallintaan on alhaalta ylöspäin suuntautuva. Kehitämme konkreettisia ratkaisuja ja uudenlaisia toimintatapoja, joilla luontokato voidaan päihittää. Teemme luonnon strategista ja ohjelmallista kehittämistä malliesimerkkien kautta.

Hahmotamme ekologisen ennallistamisen ja biodiversiteetin yhteiskunnallisina käytäntöinä, emme pelkästään aineellisina infrastruktuureina. Siten jokaisen onnistuneen ratkaisun takana on sitä varten kehitetty tapa organisoitua ja toimia.

Autamme muita organisaatioita biodiversiteetin vaalimisessa toimitusketjun missä tahansa vaiheessa. Biodiversiteetin vahvistaminen voi myös vaatia uusien toimijuuksien kehittämistä. Lisäksi toteutamme ratkaisuja luontokatoon avaimet käteen -periaatteella.

Näkemyksemme

Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen ja ekologinen ennallistaminen ovat yhteiskunnallisina käytäntöinä vasta elinkaarensa alkuvaiheessa. Vain harvat toimintatavat ovat vakiintuneita. Suurin osa mahdollisista ratkaisuista on vielä keksimättä.

Luontokadon aikakaudella inhimillisten käytäntöjen on muututtava. Luonnon monimuotoisuuden aktiivinen vahvistaminen on rakentava ja tulevaisuuteen suuntautuva näkökulma, joka on jäänyt vallitsevissa luonnonsuojelun käytännöissä vähemmälle. Yhteiskunnallisella kritiikillä ja perinteisellä säästävällä luonnonsuojelulla on edelleen paljon tehtävää, mutta sen rinnalle tarvitaan täydentäviä näkökulmia. Ei riitä, että nykyisen monimuotoisen luonnon jäljellä olevat rippeet suojellaan, vaan monimuotoista luontoa on palautettava takaisin ihmisen heikentämille alueille.

Menetelmämme

 

Luonnon infrastruktuurien rakentaminen

Ratkaisumme ovat kokeellisia ja ne pyrkivät uudenlaisten infrastruktuurien muodostamiseen. Ekologisessa ennallistamisessa ja luonnonhoidossa rakennamme uusia alueita luonnon kasvuvoimaa hyödyntämällä. Olemme erikoistuneet siemenperustaiseen ekologiseen ennallistamiseen (seed-based restoration), jossa monimuotoisuuden kannalta merkityksellisiä kasvilajeja kasvatetaan ja lisätään aktiivisesti siemeniä kylvämällä ja taimia kasvattamalla.

 

Uusien toimintatapojen kehittäminen

Jokaisen monimuotoisen ekosysteemin takana on yhteiskunnallista organisoitumista, joka on tuottanut tavoitellun luonnon tilan. Luonnonsuojelussa ei ole kannattavaa suojella, ennallistaa tai hoitaa vain rajattuja alueita vaan samaan aikaan kannattaa aina kehittää myös toimintatapaa. Vain siten luonnonsuojelulla on yleistymisen mahdollisuuksia ja ajallista jatkuvuutta tulevaisuudessa.

Lähestymistapamme on alhaalta ylös -tyyppinen. Luomme uusia toimintatapoja käytännön tekemisen kautta. Kun toiminta uudistuu luonto edellä eikä vain paperilla, vaikutukset ovat aina konkreettisia. Kun on kyse uudenlaisista toimintatavoista, biodiversiteetin strateginen ja ohjelmallinen kehittäminen toteutetaan malliesimerkkien avulla. Toimivat ja merkitykselliset malliesimerkit ovat houkuttelevia ja niiden perustamiseksi ollaan valmiiksi motivoituneita.

 

Toimitusketjujen ja toimijuuksien rakentaminen

Tulevaisuuden monimuotoinen luonto on mahdollista tuottaa vain yhteistyössä. Autamme muita organisaatioita toimissaan biodiversiteetin vahvistamiseksi. Nykyisten toimijoiden toimintatapoja on parannettava, rakennettava uudenlaisia toimitusketjuja ja perustettava kokonaan uusia toimijoita. Joskus luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen riittää olemassaolevan toimitusketjun osittainen parantaminen. Tarvitaan myös kokonaan uudenlaisten toimitusketjujen rakentamista ja uusia toimijoita.

 

Rakentava ja toiveikas asenne

Lähestymistapamme luonnonsuojeluun on vastavuoroinen: on kehitettävä sellaisia käytäntöjä, joissa biodiversiteetti kytkeytyy rakentavalla ja positiivisella tavalla muihin yhteiskunnallisiin toimintoihin. Toisin sanoen, luonnonsuojelu ja biodiversiteetti täytyy tulevaisuudessa kokea tavoiteltavana ja haluttuna, eikä muita toimintoja häiritsevänä asiana. Luonnon monimuotoisuus vahvistuu tulevaisuudessa vain jos se on rakentavalla tavalla mukana organisaatioiden ja kansalaisten toiminnoissa.

Kritiikki on edelleen tarpeen luonnonsuojelun edistämiseksi. Yhteiskunnallisiin epäkohtiin keskittyminen ei kuitenkaan ole ainoa ratkaisu tulevaisuuteen. Rakentava ja toiveikas asenne auttaa tunnistamaan luonnonsuojelun uusia mahdollisuuksia ja yhteistoiminnan paikkoja.

 

Sosio-ekologinen kuvittelu

Uudenlaisten monimuotoista luontoa ja yhteiskunnallisia toimintoja osoittavien malliesimerkkien rakentaminen perustuu asioille, jotka eivät ole vielä todellisia, mutta joiden aiheet ovat läsnä nykyajassa. Tulevaisuuden ratkaisujen innovointi vaatii kuvittelua, jossa vanhat asiat saavat uuden järjestyksen.

Sosio-ekologisessa kuvittelussa yhdistyy inspiroituminen, käytäntöjen etnografinen havainnointi, analoginen ajattelu, kotimaiset ja kansainväliset mallikohteet, tieteelliset julkaisut, kokemuksellinen tieto ja käsillä tekeminen. Konkreettisten ja testattavien hypoteesien lisäksi sosio-ekologinen kuvittelu tuottaa käsitteellistä innovointia, joka edesauttaa uusien toimintatapojen yleistymistä.